Laidunnus

Laidunnus on usein paras hoitomuoto luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaille alueille. Edustavat perinnebiotoopit ovat muodostuneet laidunnuksen seurauksena, ja laidunnuksella voidaan ylläpitää ja lisätä niiden harvinaistunutta kasvillisuutta. Laidunnus on usein ainoa mahdollisuus hoitaa laajoja alueita tai sellaisia kohteita, joiden koneellinen niitto on kivisyyden, epätasaisuuden tai jyrkkyyden takia käytännössä mahdotonta. Lisäksi laiduntavat eläimet monipuolistavat maaseutumaisemaa.

Laidunkausi on perinteisesti aloitettu säästä riippuen toukokuun puolivälissä – kesäkuun alussa. Niityillä kasvukausi on kiivain keväällä ja alkukesästä. Tällöin myös kasvillisuuden ravintoarvot ovat korkeimmillaan. Myös joidenkin ongelmakasvien runsastumista voi torjua aikaisin aloitettavalla laidunnuksella.

Laidunnuspaineen (eläinten määrä / ha) tulee olla alueen tuottoon nähden sopiva. On muistettava, että luonnonlaitumilla ravinnon määrä vaihtelee vuosittain. Sateisina kesinä syötävää on paljon enemmän kuin kuivina. Laidunkiertoa käytettäessä laidunpaine voi olla huomattavasti suurempi. Suurten laidunlohkojen osalta tulisi katsoa, että laidunkierron viimeinen lohko vaihtelee vuosittain. Jos aina sama lohko jää viimeiseksi huonosti syödyksi laitumeksi, sen kasvillisuus rehevöityy. Vastaavasti usein aloituslohkona ollut lohko tarvitsee ajoittain kevyemmän ”lepovuoden”, joka järjestetään vuorottelemalla lopetuslohkoa.

Lisäruokinta aiheuttaa yleensä laitumen haitallista rehevöitymistä tai vastaavasti sen kulumista, mikäli laidunkautta pidennetään lisäruokinnan turvin. Arvokkailla perinnemaisemilla ja varsinkaan maatalouden ympäristötukialueilla laiduntaville eläimille ei anneta lisäruokaa, vaan niityn tuotannon ehtyessä eläimet siirretään toiselle lohkolle.

Erilleen aitaaminen on ollut erityistuen edellytyksenä ja tulee todennäköisesti ehdoksi myös uuden korvausjärjestelmän luonnon monimuotoisuustoimenpiteessä vuodesta 2015 alkaen. Tukilaitumien yhteydessä ei saa olla lannoitettuja nurmilaitumia, joiden ravinteet saattavat rehevöittää luonnonniityn ja hakamaan kasvillisuutta. Pieniä peltoja voidaan käytännön syistä sisällyttää sopimukseen, jos niiden mukaanoton ei arvioida vaikuttavan haitallisesti alueen tilaan. Alueellinen ELY -keskus arvioi tapauskohtaisesti voidaanko näin menetellä. Usein peltolohkoja voidaan ottaa mukaan, kun niitä ensin köyhdytetään ravinteista korjaamalla rehusato kasvukauden alussa ennen laidunnuksen aloittamista, tai kun niitä hoidetaan niittämällä ja niitetyn kasvillisuuden poisviennillä muutama vuosi ennen laidunnuksen aloittamista. Jo kauan viljelemättä olleilla lohkoilla ei tällaista välivaihetta yleensä tarvita. Jos rahoitusehdot eivät ohjaa laidunnusta, tehdään aitaus ja laidunnus sen mukaan mitä tavoitellaan. Jos ei nurmien yhteydessä laidunnus rehevöitä perinnemaisemaa, niin hyvinhän niin voi tehdä.

Ylilaidunnusta on vältettävä, ja esimerkiksi maisemapuiden kuntoa laidunalueilla on syytä seurata. On myös huomattava, että ihanteellinen laidunpaine on kasvilajiston kannalta suurempi kuin hyönteislajistolle hyödyllisin paine. Jos alueella on esim. uhanalaista perhoslajistoa, täytyy laidunpainetta vähentää tai jättää osa alueesta laidunnuksen ulkopuolelle. Alilaidunnustakin täytyy välttää. Laidunnusta voi olla tarpeen täydentää niitolla. Erityisesti ylireheviä laikkuja tai sellaisia kasvustoja, joita eläimet eivät syö (esim. vadelma, ruusu, nokkonen) on hyvä niittää.

Rantaniittyjen laiduntaminen on suositeltavaa, mutta haittojen estämisestä on huolehdittava

Harvinaistuneiden rantaniittyjen määrää ja tilaa voitaisiin laiduntamalla parantaa. Rantaniityt ovat kosteita tai vetisiä ja niiden kasvillisuudelle on tyypillistä rannan suuntainen vyöhykkeisyys. Ilman laidunnusta rantaniityt yleensä ruovikoituvat ja pensoittuvat, mikä vähentää niin luonnon monimuotoisuutta kuin virkistyskäyttömahdollisuuksia. Rantaniittyjen laidunnus hyödyntää suurinta osaa kosteikkolintulajeista. Rantojen laidunnuksen seurauksena monien uhanalaisten lintulajien kannat ovat elpyneet tai kantojen taantuva kehitys on pysähtynyt. Ylilaidunnus voi aiheuttaa kuitenkin haittoja linnustolle. Laidunkauden ajoittamisessa huomioidaan lintujen pesintäaika.

Rantalaitumet eivät rehevöidy, jos eläimille ei anneta lisärehua, vaan eläimiä vaihdellaan laidunlohkoilta toiselle niityn rehuntuottokyvyn mukaan. On kuitenkin todettu, että esimerkiksi lisärehun antaminen vasikoille ei rehevöitä, vaan ravinteita poistuu niityltä eläinten kasvun myötä. Rantaniittyjen laidunnuksessa voidaan vesiensuojeluhaitoilta välttyä sopivalla eläintiheydellä (esim. enintään 1 nauta/ha). Laidunnuksen ei yleensä ole todettu nostavan veden bakteerimääriä, mutta sitäkin riskiä voidaan vähentää rajoittamalla eläinten pääsyä veteen. Laidunnuksen aiheuttama maaston kuluminen ja siitä tuleva ravinteiden huuhtoutumisriski voidaan minimoida aitausjärjestelyillä ja vaihtamalla juotto- ja mahdollista kivennäisten antopaikkoja. Toisaalta maan pinnan lievä rikkoutuminen on suotuisaa monien kasvilajien leviämiselle.

Laidunnus luonnonlaitumilla lisää eläinten hyvinvointia

Laidunnuksen aloittamisessa on eläinten hyvinvoinnin kannalta ravinnon lisäksi monta muutakin huomioitavaa asiaa, kuten juoton järjestäminen, valvonta laidunkauden aikana ja vaaratekijöiden poistaminen alueelta. Ilkivallan mahdollisuus on myös huomioitava. Eläimet täytyy kuljettaa laitumelle ja sieltä pois ja esimerkiksi saaristossa tai muussa vaikeakulkuisella seudulla se vie aikaa ja tuo kustannuksia. Laitumen aitaus ja aidan kunnossa on suhteellisen hintava ja muutenkin iso työ erityisesti kivisissä ja rinteisissä maastoissa. Laidunta ei välttämättä tarvitse eristää vesistöstä, mutta ainakin naudoille täytyy aita ulottaa melko pitkällekin veteen karkailun estämiseksi. Aidan lisäksi tarvitaan yksi tai useampia portteja. Eri eläimille sopivat erilaiset aidat ja laidunnustavat, joista löytyy tietoa lukuisista oppaista. Kuitenkin pitemmällä tähtäimellä yleensä huolellinen aitaus, tukevat, hyvin paalutetut aitatolpat ja kunnolliset verkot ja langat tulevat halvemmaksi kuin keveämmät ratkaisut jolloin korjausta ja huoltoa joutuu tekemään enemmän.

Perinnemaiseman hoidon ja monimuotoisen lajiston ylläpidon lisäksi laidunnus myös elävöittää maaseutumaisemaa, lisää myönteistä suhtautumista maatalouteen ja maaseutuun sekä ilahduttaa ketä tahansa ohikulkijaa. Laidunnus lisää myös eläinten hyvinvointia, kun niillä on mahdollisuus lajin mukaiseen käyttäytymiseen. Perinnemaisemien laiduntamisesta myös saadaan lihalle hyvä tuotemerkki kun voidaan markkinoida sitä luonnonlaidun- tai niittylihana.