Niityt

Kedot

keto
Kuva: Kimmo Härjämäki

 

Kuivat niityt eli kedot ovat tyypillisiä Etelä-Suomen kulttuurimaisemassa sijaitseville hiekkaisille ja kallioisille maille. Kedoilla kasvaa niukkaravinteisessa maassa viihtyviä kasveja kuten mäkitervakkoa, ketoneilikkaa ja kellokukkia. Pitkään laidunnetuille kedoille ovat tyypillisiä koristeelliset pensasmaiset tai pylväsmäiset katajat, jotka ovat päässeet levittäytymään karjan karttaessa pistävää kasvia.

Ketoja on usein mosaiikkimaisesti tuoreempien niittyjen yhteydessä. Ketokasvillisuudessa on erotettavissa heinä- ja pienruohovaltaisia tyyppejä, jotka voivat olla joko karuja tai kalkkivaikutteisia. Lisäksi tavataan harvinaisena karuja kangasketoja (varpuniittyjä). Ketotyyppien erottaminen toisistaan on tullut umpeenkasvun edetessä yhä hankalammaksi, sillä heinäisyys on lisääntynyt ja pienruohovaltaisia osia on kedoilla entistä vähemmän. Kedot ovat eliölajistoltaan monimuotoisia ja niillä esiintyy runsaasti uhanalaisia ja harvinaisia lajeja.

Ohuen maakerroksen peittämillä kallioilla sijaitsevia ketoja kutsutaan kalliokedoiksi. Kesän sääolot vaikuttavat kalliokedoilla erityisesti yksi- ja kaksivuotisten lajien esiintymiseen. Kesäkuun paahteessa kulottunut kallioketo voi seuraavan sateisen kesän myötä ola erittäin runsaslajinen. Karuille kalliokedoille tyypillisiä lajeja ovat mm. kevätkynsimö, ahosuolaheinä, huopakeltano, keltamaksaruoho ja lampaannata. Harvinaiset kalkkikalliokedot ovat erityisen lajirunsaita. Niillä esiintyy mm. ketokäenminttua, papelorikkoa, mäkihärkkiä, mäkimeiramia, verikurjenpolvea ja mäkilitukkaa.

Tuoreet niityt

Niitty
Kuva: Kimmo Härjämäki

 

Tuoreet niityt on yleisin, monimuotoisin ja lajirikkain niittyjen luontotyyppiryhmistä. Tuoreet niityt ovat yleensä muokkaamattomalle maalle muodostuneita puuttomia tai lähes puuttomia niittyjä, joita laidunnetaan tai niitetään tai joita on aiemmin laidunnettu tai niitetty. Kasvillisuus on pienruoho-, heinä- tai suurruohovaltaista. Tuoreiden niittyjen kasvillisuuteen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä ovat mm. maankäyttö, maalaji, maaperän ravinteisuus, maaperän pH, ilmastolliset tekijät ja topografia. Tuoreita niittyjä esiintyy kaikilla kivennäismaalajeilla, mutta etenkin savimailla ja karkeilla kivennäismailla. Tuoreiden niittyjen kosteusolot ovat kuivan ja kostean väliltä. Tuoreet niityt eivät ole tulvavaikutteisia, eikä niiden kasvillisuus yleensä kulotu voimakkaasti kuivinakaan kesinä.

Pellonraivauksen ja nykyaikaisten laidunten yleistymisen myötä luonnonniittyjä on jäljellä enää murto-osa. Kun vielä vuonna 1880 maassamme oli luonnonniittyjä noin 1,6 miljoonaa hehtaaria, niitä löydettiin vuoden 1996 kartoituksessa edustavina enää alle 2000 ha. Varsinais-Suomessa edustavia tuoreita niittyjä on säilynyt lähes ainoastaan jokivarsien rinteillä ja kivisillä paikoilla, alueilla joita ei ole voitu ottaa peltokäyttöön. Nykyisin niityt ovat umpeenkasvun ja rehevöitymisen seurauksena yleisimmin heinävaltaisia ja lajistoltaan varsin yksipuolisia. Tuoreiden niittyjen haitallista rehevöitymistä ilmentäviä kasveja ovat runsaana esiintyessään mm. koiranputki, nurmilauha, voikukka, nurmipuntarpää ja vadelma.

Kosteat niityt

kosteaniitty
Kuva: Kimmo Härjämäki

 

Kosteilla niityillä tarkoitetaan avoimia niittyjä, jotka eivät sijaitse joen, järven tai meren rannalla, ja joiden maaperä on kostea tai märkä. Niitä muodostuu painanteisiin, pinta- tai pohjavesivaikutteisille rinteille sekä maalajeille, jotka läpäisevät vettä huonosti. Niillä voi esiintyä myös soistumia. Kosteat niityt voidaan jakaa heinävaltaisiin, ruohovaltaisiin ja kalkkivaikutteisiin kosteisiin niittyihin. Näistä kosteat heinäniityt ovat tavallisimpia. Kosteat niityt ovat katoamassa oleva luontotyyppiryhmä, jonka erityispiirteet tunnetaan heikosti, sillä ne kasvavat hoidon puutteessa nopeasti umpeen.