Sikoangervo

Tätä ihmisen mukana Suomeen levinnyttä kaunista, alkukesällä kukkivaa, monivuotista muinaistulokaskasvia pidetään hyvänä rautakautisten asuinpaikkojen indikaattorilajina. Laji viihtyy kuivilla ja valoisilla kedoilla ja se hyötyy laiduntamisesta. Sitä löytyy erityisesti muinaisten asuinpaikkojen ja kalmistojen, kartanoiden, kirkkojen ja pappiloiden läheltä ja se leviää varsin hitaasti uusille kasvupaikoille.

Kasvin mukulamaisia juuria on saattanut kulkea jopa viikinkien mukana merimatkoilla. Niitä on aiemmin käytetty ihmisten ja kotieläinten ravintona. Kasvin kukat ovat antaneet myös maitoon hyvän maun. Lajin nimi juontanee juurensa historiasta, ajalta jolloin siatkin kuljeksivat kylänraiteilla vapaana ja tonkivat maasta mieluusti sikongervon juurimukuloita.

Kirjallisuusviitteitä kasvista on mm. 1600 – luvun Elias Tillandzin kasvilajilistauksesta jossa sikoangervo tunnettiin ”Sian Maltzana”.

Levinneisyydeltään sikoangervo on lounainen. Esiintymisalueellaan sitä tapaa esimerkiksi Vakka-Suomen suunnalla hyvinkin yleisesti, mutta lajin levinneisyysraja on hyvin jyrkkä: esimerkiksi Satakunnassa laji on jo varsin harvinainen ja harvalukuinen.

sikoangervo
Sikoangervo, Filipendula vulgaris (kuvassa linkki lajiesittelyyn Luontoportissa) – KH