Niitto ylläpitää alueiden avoimuutta, lisää valoa ja vähentää ravinteisuuutta, mistä useimmat perinnemaisemalajit hyötyvät. Usein niiton myötä jo hävinneetkin kasvit tulevat uudestaan esiin, kun maan siemenpankin lajit itävät ja menestyvät olosuhteiden parannuttua. Myös lukuisat hyönteiset, kuten päiväperhoset, mesipistiäiset ja kovakuoriaiset viihtyvät niitetyillä niityillä, joissa mesikasvit kukoistavat. Niitto on paras hoitokeino myös entisille avoimille niittoniityille, sekä entisille perinnemaisemalaitumille joille ei laidunnusta järjesty.
Rehevät niityt niitetään useammin
Niitto tehdään yleensä kerran kesässä, mutta rehevillä alueilla voi niittää 2–3 kertaakin. Hyönteislajiston kannalta on edullisinta, että niitto tehdään jättämällä vuosittain osa alueesta niittämättä. Kuivilla karuilla kalliokedoilla voi riittää niitto joka toinen vuosi. Paras niittoajankohta on kasvien kukinnan ja siementen tuleentumisen jälkeen heinäkuun puolivälissä – elokuun alussa.
Niittoheinät korjataan aina pois ja yritetään hyötykäyttää joko rehuna, kuivikkeena tai kompostoinnin jälkeen ravinteena. Perinteinen jo harvinaistunut menetelmä on niittämällä hoidettujen alueiden jälkilaidunnus.
Niittokoneella pääsee helpommalla
Tasaisille kivettömille alueille sopii koneellinen niitto ja heinänkorjuu. Esimerkiksi traktoriniitto on mahdollista laajoilla niityillä, kuten kovapohjaisilla rantaniityillä. Niittojätteen poiskorjuu sujuu haravakoneella tai paalaamalla niistä vanhantyylisiä pikkupaaleja. Etenkin jyrkille rinteille sopivat kevyet työnnettävät tai itsevetävät niittokoneet. Pienillä ja puustoisilla tai kivisillä kohteilla raivaussaha ja viikate ovat parhaita välineitä ja niittojätteen korjuu sujuu haravoiden.
